sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Songkran= vedenheitto-päivät!

Kauan odotettu Songkran-juhla saapui viimein tuomaan helpotusta paahtavaan helteeseen! Songkrania eli thaimaalaista uutta vuotta juhlittiin 13-15.4. eli pari viikkoa sitten. Se on thaimaalaisten tärkein juhlapyhä, sillä silloin suurimmalla osalla ihmisistä on vapaata töistä. Iso osa kaupoista on kiinni ja Bangkokin tiet ovat lähes tyhjiä, kun ihmiset matkustavat maaseudulle ja muihin kaupunkeihin perheensä ja sukulaistensa luokse. Songkranin aikaan on turha yrittää säilyä kuivana, jos lähtee pihan porttien ulkopuolelle!

Me juhlimme Songkrania ihan täällä omassa kylässämme ja saatiin kyllä kastua! Vesi toi ihanasti viilennystä tähän vuoden kuumimpaan aikaan.

Ostimme torilta kaikille vesipyssyt, niillä oli hyvä ruiskia matkalla varrella olleita ihmisiä. Meidän päällemme kaadettiin kuitenkin vettä saavein ja ämpärein, joten kastuimme läpimäriksi!


Mummikin meinasi kastua innokkaiden tyttöjen vesipyssyistä, mutta selvisi täpärästi sisälle saakka lähes kuivana. Illalla he kuitenkin saivat vaarin kanssa vettä päällensä ihan kunnolla, kun lähtivät kävelemään Bangkokin keskustan kaduille. Heh, heh! Ihan oikein :D

Perinteinen vesisota naapureiden kanssa thaisukon edessä. Täällä leikkii niin lapset kuin aikuisetkin.

Vastapäisessä naapurissa oli vesisankossa isoja jääkimpaleita. He ampuivat vesipyssyllä tuota jäistä vettä päällemme.

Nyt meinaa jo kameramieskin kastua :)

Vedenheitto-päivät toivat todella mukavaa vaihtelua arkeen! Aikuiset tykkäsivät siinä missä lapsetkin ja oli ihanaa katsella omien lasten riemua.

Veden heittämisen lisäksi thailaiset sivelevät ohikulkijoiden naamaan talkkimössöä. Oikeasti sitä on tarkoitus vain sipaista hieman poskelle onnea tuomaan, mutta kuten kuvasta näkyy, ei se käytännössä mene ihan niin... :D

Kävimme Annin kanssa parina päivänä torilla kävelemässä ja leikkimässä vesisotaa. Saimme samalla maistaa aika paljon tuota talkkimössöä ja silmiäkin kirveli jonkin aikaa. Mutta kivaa oli!

Lumikukka oli Songkranin aikaan keuhkokuumeessa, mutta pääsi onneksi viimeisenä päivänä hieman mukaan leikkimään, kun kuumetta ei enää ollut!

3 kommenttia:

Minttu kirjoitti...

Hahhaaa, tuo Lumikukka sangossa on ihan paras. Loistava kuva!

Hanna ja Anni kirjoitti...

Jep. Lumikukka tykkää älyttömästi vesileikeistä! Jos se näkee jossakin vadin tai vaikkapa pienen hiekka-ämpärinkin, niin se yrittää kiireesti mennä sinne istumaan :D Hiekka-ämpäri on vaan vähän turhan ahdas...

Eevi kirjoitti...

vanhoja muistoja on kiva muistella pitkästä aikaa kun on käynyt Thaimaassa vai mitä? eiks thaimaassa ookki kivaa