Kävimme juuri Huahinissa viiden päivän ajan lomailemassa. Palasimme sieltä eilen. Olimme samassa guesthousessa kuin edelliselläkin kerralla ja netti ei taaskaan oikein toiminut joten blogiinkaan ei pystynyt kirjoittamaan.
Ilmat olivat aurinkoiset ja meduusoitakaan ei näkynyt kovin montaa. Viimeisenä päivänä tosin Annin jalkaan törmäsi iso meduusa ja hän luuli sitä ensin muovipussiksi. Säikähdys oli kova, sillä lapsetkin olivat aivan vieressä. Onneksi meduusa ei ehtinyt polttaa!
Jonkinlainen iso "leppäkerttu" Kasperin kädellä kiipeilemässä
Kävimme molemmat myös thai-hieronnassa. Siinähän hieronnan lisäksi venytellään jalkoja ja käsiä. Ihan hyvä hieronta muuten, mutta jalkoja hierottaessa kutina meinasi välillä olla sietämätöntä. Kävimme jälleen myös syömässä hyvää meriruokaa sekä yhtenä iltana intialaista ruokaa, joka on herkkuamme.
Nälkäisten lasten kanssa ravintolassa oleminen ei ole aina kovin nautinnollista. Hermojamme koeteltiin muutamaan kertaan. Ongelmat ovat nämä: Kasperi haluaisi aina tilata jotakin outoa meriruokaa, jonka kuva on Menu:ssa. Eevi ja Emma taas haluaisivat syödä aina vain ranskalaisia.
Uima-altaalla kävimme jälleen päivittäin. Lumikukkakin pääsi kokeilemaan uutta uimarengastaan, jossa on jalkoja varten kolot. Siinä on hieno katoskin ettei aurinko pääse polttamaan. Uusi ihana uimapukukin oli ihan sopiva.
1 kommentti:
Heips! Se lumikukan uusi uimarengas on söpö. Mistäköhän ovat oppineet että ulkomailla syödään ranskanperunoita, ainakin minä teen niin. Ai niin me mennään tässä kuussa Helsinkiin!
Terveisin: Inka
Lähetä kommentti