keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Anni ja Emma James Bond-saarella

Kävimme Emman kanssa tiistaina James Bond-saarella. Meillä kävi hyvä tuuri, sillä pääsimme tekemään reissun suomalaisporukan mukana. Meitä oli kaikkiaan 11 henkilöä. Lähdimme matkaan heti aamusta. Klo. 9 mopokyyti haki minut ja Emman kylämme edestä ja vei meidät huoltoasemalle, josta nousimme minibussiin. Bussikyyti Phang Ngaa:han kesti vajaat 2 tuntia. Kävimme matkalla tutustumassa kumitehtaaseen ja kumipuuviljelmiin. Puolen päivän maissa olimme perillä venesatamassa, josta veneet saarelle lähtivät.

Pyysimme venettä kiertämään "jokireitin" ja menemään erään vuoren alitse. Saimme ihastella upeita maisemia veneajelun aikana. Ja mikä parasta, veneessä ei ollut kuuma, sillä vene kulki sen verran nopeasti, että matkasimme hiukset hulmuten:)

Itse James Bondin saarella emme olleet kauaa. Otimme valokuvia, söimme jäätelöt ja Emma ui erään suomalaistytön kanssa meressä. Heillä oli hauskaa, he yrittivät muun muassa pyydystää pikkukaloja rantavedestä. Paluumatkalla pois saarelta pysähdyimme muslimikylään. Kylä on rakennettu veden päälle. Teimme kylässä vähän ostoksia ja kävimme tutustumassa muslimilasten kouluun.

Lähdimme Phang Ngaasta kotimatkalle joskus puoli kahden aikaan. Pysähdyimme matkalla ostamaan ananaksia tienvarressa olevista kojuista. Yksi ananas maksoi 10bahtia eli 0,20 e.
Saavuttuamme perille Phukettiin iltapäivällä, menimme Central Festival-ostoskeskukseen syömään ja tekemään ruokaostoksia. Kävimme Emman kanssa syömässä Pizza Companyssa ja jälkiruoaksi söimme jäätelöannokset Swensens-jäätelöpaikassa. Minibussi toi meidät kotiin viiden aikaan illalla. Oli hyvä ja halpa reissu mukavassa seurassa!






Kirjoitti Anni

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voi...Wautsi:).t.isi